lauantai 27. elokuuta 2016

Paluun jälkeen Homeros!

Assyriologi on palannut Turkista. Taas on vaikeuksia sopeutua täkäläiseen elämänmenoon. Vietin muutamia hyvin nostalgisia päiviä keskiylängön alueella, siellä missä 20 vuotta sitten keräsin aineistoa väitöskirjaani varten. Muistot nousivat elävästi pintaan, myös sellaiset pikkuasiat ja tapahtumat, jotka olivat vaipuneet hyvin syvälle ihmismielen sopukoihin. Uusiakin kulmia vanhoihin tuttuihin paikkoihin löytyi.
Heti paluun jälkeen oli kuitenkin Otavan järjestämä mielenkiintoinen kirjanjulkistus: Paavo Castrén (1938- ), klassillisen filologian emeritusprofessori Helsingin yliopistosta on julkaissut uuden populaariteoksen Homeros. Troijan sota ja Odysseuksen harharetket (Otava 2016).
Kirjan nimi, Homeros, aiheutti minulla välittömästi assosiaation erään toisen suomalaisen teoksen kanssa, nimittäin Edwin Linkomiehen (1894-1963) vuonna 1948 ilmestyneeseen teokseen Homeros. Huomattavaa on myös, että Linkomiehen Homeroksen on myös kustantanut Otava. Kirja oli sodanjälkeisinä kulttuurin- ja tiedonjanoisina aikoina merkkitapaus -- oma isäni, nuori opiskelija tuolloin, yritti kiihkeästi saada sitä tammikuussa 1949 luettavakseen, mutta ei silloin vielä onnistunut:

Päivällä luin ensin Iliasta niin kauan kuin jaksoin, mutta sitten väsyin ja rupesin opiskelemaan sanskritia. Tuli ruokailun aika. Sen perästä menin kaupunginkirjaston lukusaliin siinä toivossa, että siellä olisi Linkomiehen Homeros-kirja, mutta eihän siellä ollut. En voinut lukea muita kuin sukukerrastoja ja lääkärimatrikkeleja. (Jussi Aron päiväkirja 26.1. 1949)

Yliopiston kirjaston lukusalissakin isäni käy, josko siellä olisi voinut tutustua: turha toivo. Vasta maaliskuussa hän kirjoittaa:

Keskipäivällä ostin Mortonin Paavalin jäljillä – en jaksanut vastustaa kiusausta, tein Zilliacuksen seminaarityötä ja luin Linkomiehen Homeros-kirjaa. Kyllä Linkomiehen esitys on erinomaisen selvää. Opin siitä paljon Kreikan varhaishistoriaa. Mykeneläisen kauden hän varsinkin selvitti hyvin. (Jussi Aron päiväkirja 4.3. 1949)
Tänään tilanne on täysin toinen. Elämme informaatioähkyn loistokautta. Elämme myös uutta vuosituhatta, missä suomalaisten koulujen opetussuunnitelmassa on murto-osa antiikin aikakautta ja sen kulttuuriperintöä käsittelevää sisältöä. Lukeminen yleensä kokee kenties uutta hidasta nousukautta, mutta perinteinen kirja kilpailee kaikenlaisen sähköisen tiedonvälityksen kanssa. Juuri näistä syistä Castrénin Homeros on tervetullut vastaveto ja kustantajaltaan ehdoton kulttuuriteko: tässä on teos, josta voi ammentaa suomeksi niin historiaa ja kulttuuria harrastavat aikuiset kuin koululaisetkin, joille vieraskieliset teokset Homeroksesta ja kaikesta Troijan sotaan liittyvästä mielenkiintoisesta ovat vielä liian vaikeita luettavaksi. Me tarvitsemme tällaista kirjallisuutta myös suomeksi, tiedettä ja tutkimusta popularisoivaa kirjallisuus on elintärkeää etenkin Suomen kaltaisella pienellä kielialueella. Homeros on täten vankka pala suomalaista kulttuuria. Tämänkaltaisia kirjoja toivoo ehdottomasti lisää.
Olen vasta aloittanut Castrénin Homeroksen lukemisen, joten en tässä vaiheessa kirjoita sisällöstä yksityiskohtaisesti. Erityistä kuitenkin on, että Linkomies ja Castrén, huolimatta teoksien samannimisyydestä, poikkeavat sisältönsä puolesta jotakuinkin kuin yö ja päivä. Castrén ei ole millään tavalla kopioinut Linkomiestä, tai ketään muutakaan niistä lukuisista maailman tutkijoista, jotka ovat julkaisseet omia käännöksiään Homeroksen teoksista tai kirjoittaneet hänen elämästään, elinympäristöstään ja/tai hänelle osoitettujen eeppisten runoelmien jälkivaikutuksesta. Erittäin vaikuttavaa on myös se varmuus, millä Castrén ei ota selitysosiossa millään tavalla kantaa mihinkään tutkijayhteisöjä vuosisatoja (ellei vuosituhansia) vaivanneisiin nk. homeerisiin kysymyksiin. Tästä syystä jonkinnäköinen eteenpäin auttava "further reading" -kirjallisuusluettelo  olisi ollut mieluinen niille lukijoille, jotka ovat kenties kiinnostuneet esimerkiksi Homeroksen persoonaa tai Troijan sodan historiallisuutta koskevista aiheista.
Henkilökohtaisesti olen opiskeluajoista lähtien innokkaasti seurannut kaikkea sitä tutkimusta mikä liittyy Troijaan. Tübingenissä nautin legendaarisen Troija-tutkijan Manfred Korfmannin (1942-2005) opetuksesta ja juurikin 20 vuotta sitten, väitöskirjani aineistonkeruumatkan päätteeksi, vierailimme puolisoni kanssa Hisarlikin kaivauksilla. Unohtumattomia hetkiä, nostalgiset tunteet nousevat jälleen pintaan... Mutta lukekaa ihmiset Castrénin Homerosta! Ja ostakaa kirja lapsille, lastenlapsille, kummilapsille, innostakaa nuoret antiikin tarumaailman pariin!

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Kun elämä vetää sanattomaksi

Assyriologin elämä on viime viikot ollut hektistä ja intensiivistä. Viimeiset päivät on kierretty Turkkia pienen ryhmän asiantuntijaoppaana Hataysta Adanaan. Pari viikkoa ennen matkaa kului Pohjanmaalla sekä kotona, sekin täynnä erilaisia kokemuksia, kuitenkin hyvin erilaisia kuin täällä Turkissa nyt. Syviä tunteita, sellaisia, jotka aiheuttavat mielen sekamelskaa ja levottomuutta.
Monet Suomessa ja muualla olivat huolissaan siitä, onko Turkkiin matkustaminen tällä hetkellä järkevää ja turvallista. Pieni ryhmämme kohtasi Turkissa vanhan ystävällisyyden. Mikäli mahdollista, olivat ihmiset entistä sydämellisempiä ja avuliaampia. Kaikkialla oli rauhallista. Kaikissa museoissa olimme miltei ainoat kävijät, tunnelma oli haikean melankolinen. Tämä kaunis maa kaipaisi matkailijoita näkemään ja kokemaan, sen ihmiset tahtovat tehdä matkasta ainutlaatuisen.

Elämä on viime aikoina vetänyt monella tavalla sanattomaksi. Tunteet ja ajatukset eivät järjesty loogisiksi lauseiksi. Nyt en pysty muuta kuin laittamaan tähän muutaman kissakuvan Tarsuksesta, Pyhän Paavalin kirkolta. 

Eilen lauantaina oli liki neljänkymmenen asteen helle. Meren läheisyys tekee ilmasta kostean ja hiki valuu paksuina noroina kasvoilla. Nämä kissat tietävät miten tällaisella helteellä käyttäydytään.
Voisimmeko ottaa tästä mallia, oppia? Nukkuvat kissat olivat maagisia.
Huomenna siirryn täältä Adanasta vuorten yli keskiylängölle. Tabal odottaa. Toivottavasti sanainen arkkuni aukeaa jälleen.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Kukkapiperrystä, sadepisaroita ja avaria maisemia: Kuusamon ihmeistä Turkkiin


Assyriologi oli jälleen Kuusamossa. Tämä ei ole maksettu matkailumainos vaan nöyrän ihmisen kiitosta kohtalolleen siitä, että on paikka minne mennä vetämään henkeä. Kun maailmalla tapahtuu samanaikaisesti erittäin pahoja asioita, tulen kipeän tietoiseksi siitä, että tämä kaikki on luksusta, jolle ei ole hintalappua. Kontrastit ovat räikeitä enkä säästy huonolta omaltatunnolta.
Sateinen alkukesä herättää henkiin pohjoisen kukat, jotka ovat kaikki kooltaan miniatyyriluokkaa. Niiden kauneutta täytyy pysähtyä katselemaan. Henkeäsalpaava on maariankämmekkä, joita "alapihassamme" on kokonainen pelto.
Tihkuisena päivänä lähdin kuningas Mesilimin kanssa katsomaan saammeko vangituksi sadepisarat kukkien kanssa samaan kuvaan.
Kuningas Mesilimin turkki sai myös oman osansa.
Sadepäivinä järven vastarantaa ei näy, sumu tunkeutuu sydämeesi haikeana ja kaipaavana melankoliana. Mutta vielä ei ole syksy. Illalla paistoi jo taas aurinko.
Kävin ensimmäisen kerran vastarannan tunturin laella. Illalla mietin kuinka usein sitä sortuu katsomaan maailmaa ja asioita vain yhdestä kuvakulmasta. On terveellistä vaihtaa puolta, edes hetkeksi. Edes joskus.
Istun tällä hetkellä kotona, työpöytäni ääressä, valmistelemassa seuraavaa matkaa Turkkiin. Kuluneen viikon tapahtumat ovat osoittaneet kipeästi sen, että mitään ei pitäisi ottaa itsestäänselvyytenä.

Kun olen viime vuosien aikana tehnyt nostalgiamatkoja Syyriaan vanhojen kuvien, etenkin diojen avulla, yllätän nyt itseni tekemästä samaa Turkin diojeni kanssa. Katson maailmaan, jota ei enää sellaisenaan ole olemassa. Rakastan Turkkia ja sen ihania ihmisiä, minulla on siellä paljon ystäviä. Toivon heille kaikkea hyvää, ajattelen heitä.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Maan hiljaisen upeat työt: Essi Renvall Oulun Taidemuseossa


Assyriologilla on hieman ambivalentti suhde Ouluun, puolisoni syntymäkaupunkiin, jossa edelleen käymme ainakin pari kertaa vuodessa. En ole hirveän usein suositellut kenellekään siellä vierailua. Nyt kuitenkin kirjoitan tähän: menkää kaikki Ouluun ja pian! Oulun Taidemuseossa on juhannuksen alla avattu kuvanveistäjä Essi Renvallin (1911-1979) töistä hienosti toteutettu näyttely (esillä syyskuun alkupäiviin asti). Näyttely on näkemisen arvoinen.

En ennen näyttelyyn tutustumista tiennyt Renvallista tai hänen töistään juuri mitään. Hurahdin heti alkumetreillä. 

Minä kuulun maan hiljaisiin. Teen tätä työtäni hiljaisuudessa, muista erillään. Minun materiani on ankara ja mykkä, ja koska minulta puuttuvat sanat, on minun tyydyttävä ilmaisemaan sanottavani veistoksellisesti. 

Sanottavaa Renvallilla on runsaasti, herkkää ja väkevää. Miltei hänen koko tuotantonsa koostui muotokuvista, ja esillä onkin monia WSOYn kirjallisuussäätiön kokoelmiin kuuluvia suomalaisten kirjailijoiden muotokuvia.  Näyttelystä on myös SKSn julkaisema kirja, jota pääsen harmillisesti opiskelemaan vasta lomien ja elokuisen Turkin-matkani jälkeen -- silloin postaan Renvallista ja kirjasta vielä uudemman kerran. Tässä muutama fragmentti, toiveena innostaa lukijat vierailemaan näyttelyssä.


Renvallin muotokuvat vangitsivat, mutta niin teki myös pieneltä näytöltä nonstop-rullaava SF-filmipätkä, Vittorio Mantovanin ohjaama. Sota-ajan propaganda pysäyttää aina, kuvanveistäjätär ei ole sodassa, mutta hänen panoksensa isänmaalle on silti merkittävä. Mutta taiteilijan taiteellinen tuotanto EI ole se merkittävä panos, vaan Renvall toteuttaa laajaa väestöpoliittista ohjelmaa -- siis miten? Tekemällä lapsia! Neljän lapsen synnyttäminen katsottiin sota-aikana luonnollisesti hyvin isänmaalliseksi toiminnaksi.

Renvall ilmeisesti piti kovasti pronssista materiaalina, mutta hänen erikoisuutenaan oli muotokuvien yksityiskohtien maalaaminen ja sekatekniikka: naiset saavat "aidot" helmet koruikseen. Nämä herättivät monenlaisia assosiaatioita, joita avaan sitten siinä toisessa postauksessa.
Työtakin ja parin iltapuvun lisäksi esille oli asetettu myös monien kirjailijoiden omistuskirjoituksia teoksiinsa, sellaisten, jotka olivat istuneet Renvallille malleina. Niistä tihkuu se yhteys, mikä taiteilijan ja mallin välille luomisvaiheessa syntyy.
Näyttelyssä oli paljon yksityishenkilöiden muotokuvia, mutta myös, eikä vähiten WSOYn kirjallisuussäätiön omistuksessa olevien muotokuvien ansiosta, iso kaarti suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurihistorian merkkihenkilöitä. Ihastuin nuoreen Erkki Tuomiojaan, kirjaviisas jo silloin.
Olen näyttelyn jälkeen siirtynyt tänne Kuusamon paratiisiin. Maariankämmekät kukkivat runsaslukuisina, retkeä Riisitunturille suunnitellaan. Mutta vielä Renvallin pystit askarruttavat. Menkää siis katsomaan, tästä näyttelystä ei kukaan lähde kylmin sydämin kotiinsa.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Tietohaaste


Assyriologi sai Donna mobilelta tietohaasteen. Lupasin ottaa sen vastaan, vaikka sitten hetikohta tajusin kuinka vaikea tehtävä minulle on. Haasteen ohjeet ovat nimittäin tämänkaltaiset:

  • Valitse viisi tietokirjaa (joita et ole vielä esitellyt blogissasi) ja viisi nettisivua, joiden tiedon laatu on ansiokasta ja esittele ne lyhyesti blogissasi.
  • Kielen tulee sekä kirjoissa että nettisivuissa olla jokin pohjoismaisista kielistä - siis tanskaksi, norjaksi, islanniksi, suomeksi, ruotsiksi, fääriksi, grönlanniksi, saameiksi, kveeniksi, meänkielellä jne
  • Tietokirjat ovat niitä, joiden perässä mitä todennäköisimmin on laaja lähdeluettelo.
  • Aikaisempi kirjoitukseni tietokirjoista. Siitä voi katsoa mitä ei ainakaan lasketa tietokirjaksi.
  • Haasta mukaan vähintään kolme blogia jakamaan tietoa eteenpäin


Olen tutkija, minulla on siis kotonani suuri määrä tietokirjallisuutta. Lisäksi olen tutkijan tytär, olen kasvanut kodissa, jossa oli valtavat määrät tietokirjoja, mutta sekä lapsuudenkodissani että nyt täällä espoolaisessa pientalossa on myös runsaasti kaunokirjallisuutta. Sinällään viiden tietokirjan esitteleminen ei olisi pitänyt tuottaa vaikeuksia, mutta sitten. Tämä haaste oli haasteellinen. 

Ensinnäkin tuo kielirajoitus. Kaikki aktiivisesti käyttämäni tietokirjat ovat oikeastaan tutkimuskirjallisuutta -- niitä julkaistaan nykyään hyvin harvoin millään pohjoismaisilla kielillä. Tietokirjallisuuden ja tutkimuskirjallisuuden voi aika hyvin erottaa toisistaan. Tietokirjoissa on vielä toisinaan nuo lähdeluettelot perässä, tutkimuskirjoissa on myös alaviitteet. Pitkät runsaat alaviitteet ovat mielestäni ihan must, kaikkiin tieteellisiinkään teksteihin niitä ei saa (enää) liittää.


No, meiltä tietokirjoja löytyy kuitenkin (miltei) joka lähtöön ja sitten päätinkin, että valitsen kaikki viisi kirjaa jostain yhdestä aihepiiristä. Oitis käteni nappasivat Rooma-Italia-etruskit -kirjakaapistamme muutaman tietokirjan -- ne edustavat kaikki korkealaatuista suomalaista tieteen popularisointia ym. 

Assyriologina ja orientalistin tyttärenä päädyin kuitenkin valitsemaan ihan muut opukset. Nämä kuvastavat enemmän sitä, miten tärkeitä myös "äidinkieliset" tietokirjat ovat, sekä lapsille että aikuisille. Ja sitten yksi seikka, mikä saa aina sydämeni sykkimään, usein jopa hieman enemmän kuin usein kaikkien ihanimpien romaanien äärellä: tietokirja on usein paljon enemmän kuin kaunokirjallisuus. Tietokirjoissa, parhaimmissa sellaisissa, on kuvitus. Sellainen kuvitus, jota ei ole vai lykätty tekstin koristeeksi (niitä on kuitenkin valitettavan usein) vaan joissa teksti ja kuva kulkevat käsi kädessä, toimivat yhdessä, muodostavat sekä sisällöllisesti että visuaalisesti antoisan kokonaisuuden. 


1. Yrjö Karilas, Pikku jättiläinen, (WSOY vuoden 1938 painos). Isälleni erittäin tärkeä kirja, pieni maalaispoika ahmi kaikki kirjat mitkä käsiinsä sai, tämä oli ehkä ensimmäinen teos, jonka hän sai ihkauutena omaksi, saatuaan ensin aikansa lukea lainakappaletta. 

Pikku jättiläinen oli 1930-luvun bestseller, joka myi kymmeniätuhansia kappaleita heti kättelyssä, ja jota mainostettiin mm. yliopettaja E.A. Saarimaan sanoin:


Ennen kaikkea Pikku jättiläisen merkitys ja arvo on siinä, että se tavattoman monipuolisena hakuteoksena edistää koululaisten omatoimista opiskelua ja antaa herätteitä syventymään aloihin, joihin tämä opas on virittänyt mielenkiinnon.

Isäni oma kappale on luettu rikki, eli hyvin oli käytössä, kannet ovat irti ja osa alkusivuista hukassa. Silmään pistää toisinaan sivuille tehdyt merkinnät tai alleviivaukset. Pikku jättiläinen oli tärkeä osa isäni kehitystä tutkijaksi. Siksi se ansaitsi päästä tämän listan ensimmäiseksi.

2. Knut Tallqvist, Madonnan Esihistoria, Suomen Itämaisen Seuran kansantajuisia julkaisuja 2 (1920)
Tallqvist oli huippuluokan assyriologi, joka julkaisi tutkimuksiaan sekä saksaksi että englanniksi. Hän kunnostautui myös tieteenalansa popularisoijana ja tähän listakakkoseksi olisi voinut poimia monen muunkin verrattoman tekstin. Madonnan esihistoria menee kuitenkin muiden edelle siksi, että se näyttää Tallqvistin monipuolisuuden: hän ei keskittynyt ainoastaan nuolenpäiden lukemiseen vaan hyödynsi laajaa oppineisuuttaan valottaen lukijoilleen esim. miten  Jeesuksen äidin Marian eli madonnan = äitijumalattaren palvonnalla oli vuosituhantiset juuret mesopotamialaisissa kulttuureissa. Tällä esitelmällään Tallqvist oli eräällä tavalla vuosikymmeniä moninaisia tutkijoita edellä jotka myöhemmin ovat korostaneet eri äitijumalattarien jatkumoa antiikin ajoista nykypäivään (esim. Päivi Setälä).

3. Aapeli Saarisalo, Paratiisin maan kaivauksia ( WSOY 1931). Saarisalo oli värikäs persoonallisuus ja hänen kirjallinen tuotantonsa on yhtä värikäs ja kenties myös epätasainen. Tämä ehkä enemmänkin matkakirjaksi luonnehdittava teos kertoo monista Lähi-idän rauniokummuista, joista osassa Saarisalo työskenteli itsekin. Seassa on kuitenkin runsaasti kuvausta ja luonnehdintaa Pohjois-Syyrian ja -Irakin eri kansoista, esim. "saatananapalvoja" jesideistä, kurdeista, armenialaisista, assyrialaisista ja on tällä hetkellä sekä mitä mainiointa ajankuvaa että ajankohtainen siksi, että Saarisalo liikkui alueilla, jotka yhä ovat terroristijärjestö ISISin hallussa. Maisemat ja ihmiset ovat loppujen lopuksi muuttuneet verrattain vähän liki sadan vuoden aikana. Saarisalon mustavalkokuvat ovat nostalgisen upeita!


4. Christiane Desroches-Noblecourt, Tutankhamon. Faaraon elämä ja kuolema (suomentanut Jussi Aro Weilin & Göös 1965). Ehdoton klassikko, josta otettiin (pienempiformaattinen) uusintapainos 1976, kuului jokaisen suomalaisen kulttuurikodin olohuoneen kirjahyllyyn kunnes nämä lukuisat kappaleet ovat päätyneet täyttämään enimmäkseen divareitten pölyisiä hyllyjä. Minä rakastan tätä kirjaa. En ainoastaan siksi, että se on isäni kääntämä (käännöspalkkiolla hän rahoitti matkansa senvuotiseen assyriologikongressiin) vaan myös siksi, että pikkutyttönä minua kiehtoivat teoksen lukuisat kuvat ja kirjoittajan noobeli kaksiosainen ranskalainen nimi. Sadunomainen ja salaperäinen!
Desroches-Noblecourt oli kuitenkin ihan pätevä arkeologi ja egyptologi, saavutti liki sadan vuoden iän ja hänen Tutankhamon-kirjansa on pätevää tekstiä, sellainen tietokirja joita enää harvoin suomennetaan. Mikä on todella sääli, monien käännöksien sisällöllinen taso kun ei päätä huimaa
Mika Waltarin Tutankhamon-teokseen kirjottamaa esipuhetta

5. Kaj Öhrnberg/Patricia Berg (toim.), Georg August Wallin Skrifter 1 (SLS 2010). Monumentaaliteos  
suomalaisen orientalistin Georg August Wallinin jälkeenjääneistä käsikirjoituksista. Minulla on vasta sarjan ensimmäinen osa, kuusi on jo ilmestynyt (ja epäilemättä minulla on piakkoin ne kaikki). Tämä on todellinen tietoteos, ei tippaakaan popularisoiva ja Wallinin jälkeenjääneissä papereissa esiintyy kyllä muitakin kieliä kuin ruotsia. 1843 Wallin on Pariisissa ja vierailee myös Louvren museossa. Vasta muutamaa kuukautta aikaisemmin Paul-Émile Botta oli kaivanut Khorsabadissa esille ensimmäisen assyrialaispalatsin ja näin tehnyt päänavauksen assyriologian kehittymiselle. Assyrialaisreliefejä Wallin ei siis Louvressa vielä päässyt näkemään.

Nuo nettisivut ovatkin sitten hankalampi juttu, nekin pitäisi haasteen mukaan olla laadittu pohjoismaisilla kielillä. En voi siis muka linkata sellaisia tiedollisia helmiä kuten Assyrian Empire builders tai Knowledge and Power in the Neo-Assyrian Empire tai ylipäätään koko ORACC? No, paria sivustoa voin toki suositella. Kuten esimerkiksi Kansallisbiografia: täältä löydät pienoisbiografiat, matrikkelitiedot ja bibliografiaa tuhansista suomalaisista merkkihenkilöistä. Todellinen tietopakkaus, laadukas sellainen, olemassa myös kirjasarjana. Ja osa artikkeleista on julkaistu myös ruotsinkielisinä käännöksinä Biografiskt lexikon för Finland -sarjassa, sekä paperisena että sähköisenä versiona. Myös Kansallismuseon sivuilla kannattaa käydä haahuilemassa jos etsii tietoa sen kokoelmista: ne eivät ainakaan vielä vedä vertoja esim. British Museumin vastaaville, mutta yritystä alkaa löytyä.

Samalla toivotan kaunista ja aurinkoista alkavaa juhannusviikkoa kaikille. En kohdista haastetta eteenpäin kenellekään erityiselle. Olisi kuitenkin mukavaa jos innoittuneet kirjoittaisivat etenkin sellaisista kodeissaan vaalittavista vanhoista tietokirjoista, sellaisista joihin saattaa ehkä liittyä jokin tarinanpoikanenkin. Tietokirjat kunniaan!
PS Kuningas Mesilim päätyi poseeraamaan kuviin puolivahingossa. Ruoka-aika lähestyy...