"Ja taas sain selkääni" -- koulukuri ennen ja nyt

Koko yön pyörittelin päässäni myöhäisheettiläisiä hallitsijapatsaita -- sunnuntaina lähden Istanbuliin ja siellä minua on pyydetty puhumaan projektistani. Nyt täytyy kuitenkin antaa perspektiiviä päivänpolttavaan asiaan eli suomalaisiin kouluihin, onnettoman opettajan potkuihin ja kysymykseen siitä miten saamme lapset pysymään kurissa -- millaisia keinoja saa käyttää? En ole millään hirveän suurella intensiteetillä seurannut keskustelua, mutta osa internetissä asiaa kommentoivista henkilöistä on sitä mieltä, että ennen "kaikki oli paremmin". Opettajilla oli auktoriteettia ja lapset käyttäytyivät kiltimmin. Syntyikö opettajien auktoriteetti ainoastaan siitä, että heillä oli oikeus käyttää fyysistä kuritusta?

Mieleeni pulpahti pari isäni professori Jussi Aron aikoinaan kirjoittamia lehtijuttua. Toinen niistä ilmestyi 1950-luvulla Suomen kansakoulunopettajain liiton äänenkannattajassa (Opettajain lehti 29/1956 s. 8-9.). Otsikkona on: Ja taas sain selkääni -- Koulunkäyntiä 4000 vuotta sitten. Tekstissä onneton oppilas kertoo vähän väliä saaneensa selkäänsä, milloin mistäkin syystä -- myöhästelystä, virheistä ja huonosta käsialasta. Muinaisen Mesopotamian kirjurikoulut eivät siis näytä poikenneen siitä, millaisia oppilaitokset olivat aikoinaan ja ovat yhä monissa paikoissa maailmassa.

Jos aihe kiinnostaa, voi lukea Andrew Georgen englanninkielisen artikkelin In search of the é.dub.ba.a: The ancient Mesopotamian school in literature and reality." tästä:
http://eprints.soas.ac.uk/1618/1/GeorgeEdubbaa.pdf

Toisen juttunsa (Isä ja kelvoton poika, US 23.3. 1974) Jussi Aro aloittaa näin: Nykyään puhutaan paljon nuorison ongelmista, sukupolvien välisestä kuilusta ja muusta sellaisesta. Monesti varmaan luullaan, että ennen vanhaan asiat olivat paljon paremmin. Silti ainakin vanhat sumerilaiset, Babyloniassa neljätuhatta vuotta sitten kirjoitetut "koulutekstit" osoittavat, että samantapaisia ongelmia on olut ikimuistoisista ajoista alkaen.

Isä sanoo pojalleen mm.: On niin ikävää aina lyödä ja lyödä -- minä olenkin luopunut siitä. Mutta sitä en voi sallia, että sinuun ei voi mitenkään luottaa. Sydämeni on täysi, se on tulvillaan harmia. Siksi minä olenkin luopunut kaikesta, en viitsi enää valittaa takiasi, enkä piitata sinun valituksistasi. Kun sinä et näe, miten ollaan ihmisiksi, niin myrskytuuli on vienyt minulta sydämen. Sinun valittelusi on tehnyt minusta lopun, sinä olet saattanut sydämeni harhailemaan aavikolle.

Mesopotamialainen isäkään ei siis halunnut käydä poikaansa käsiksi. Kahden pojan äitinä olen sitä mieltä että fyysinen kuritus on menneen maailman kasvatusmetodeja. Silti hieman hirvittää sellainen skenaario missä annamme nuorten nousta henkisesti niskan päälle -- sekä kodeissa että kouluissa.