tiistai 3. joulukuuta 2013

Vad läste jag idag: Mazzarella, Att berätta sig själv

Asko Sahlbergin Herodeksen jälkeen muu kuin työlukemiseni on sujunut vain hitaasti ja takkuillen.  Nyt olen kuitenkin saanut luettua Merete Mazzarellan Att berätta sig själv (Schildts&Söderströms 2013), suomennettuna Elämä sanoiksi (Tammi 2013). Ostin kirjan jo lokakuussa Akateemisessakin olleilta Hulluilta Päiviltä, koska Sinisen Linnan Maria postasi siitä jo aiemmin. En kuitenkaan tartu mielelläni käännöksiin eli ruotsinkielisen version hankin ja luin.
Kirjan alaotsikkona on Inspirationsbok för den som vill skriva om sitt liv. Se kuvaa oivallisesti kirjan luonnetta -- 176 sivua tekstiä, jota ei ole jaoteltu luvuiksi vaan ainoastaan tähdellä erotelluiksi kappaleiksi. Mazzarella haluaa inspiroida ihmisiä kirjoittamaan omasta elämästään ja kuvaa useassa kohtaa sitä, miten hänen omat kirjansa ovat syntyneet. Tekstissä on myös runsaasti esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat osallistuneet Mazzarellan pitämille kirjoittajakursseille.
Jussi Aro Pariisissa 1954
Olen ollut jo pitkään kiinnostunut omaelämäkerrallisesta ja ylipäätään biografisesta kirjoittamisesta ja hetkellä jolloin eräs kirjoitusprojekteistani -- ei oma autobiografinen teksti vaan isäni omaelämäkerrallisen aineiston työstäminen julkaisuksi -- on ollut pitkään muiden töiden ja kiireiden vuoksi sivuraiteilla, sain Mazzarellan kirjasta uutta innostusta. Isäni kirjoitti runsaasti omaelämäkerrallista tekstiä, mutta elämä päättyi liian äkisti että hän olisi saanut julkaistua niistä juuri mitään. Hänellä oli suuri halu kertoa ja yritän saattaa päätökseen sen, mitä hän laittoi alulle. Jaan monia Mazzarellan mielipiteitä ja ajatuksia omaelämäkerrallisesta kirjoittamisesta ja kirjoittamisesta ylipäätään ja kun hän siteeraa muiden ajatuksia, ovat nekin osuvia ja mielenkiintoisia:

— ... britten Alasdair MacIntyre uttryckligen betonar att människan är ett historieberättande djur och att det är genom berättandet som våra liv får mening (s. 33). Ihminen tosiaan on kertomuksia sepittävä eläin, yksi ensimmäisiä tarinoita on kunnigas Gilgameshin epos. Elämään astuu aivan uusi merkityksellisyys kun siitä alkaa kirjoittamaan.

På senare år har jag i hög grad inspirerats också av bloggen som form och av de möjligheter den ger att blanda det stora och det lilla, det upplevda och det tänkta (s. 34). No juuri näin itse näen bloggaamiseni. Blogini on kanava, jossa voin vapaasti yhdistellä elämyksiäni, lukemisiani ja ajatuksiani, kuvia... Tällä foorumilla minua eivät rajaa tieteellisen kirjoittamisen säännöt ja voin kirjoittaa monesta sellaisesta asiasta, joita en voi muihin teksteihin laittaa.

Den som är ovan att skriva föreställer sig kanske att man först tänker ut vad man vill skriva ovh hat det färdigt i huvudet innan man skriver ner det men i själva verket kan man inte veta vad man tänker förrän man börjar skriva för man tänker medan man skriver (s. 49). ... att skriva är inte bara att skriva det man redan vet, det är också att tänka nytt (s. 119). Tämänkin on omalla kohdallani niin totta, myös tutkimuskirjoittamisessa. Alussa on kyllä idea tai "löytö", mutta vasta kirjoittamalla aiheesta syntyy se varsinainen tulos. 

Själv har ja så gott som alltid en anteckningsbok och en kulspetspenna med mig så att jag kan anteckna var jag än råkar befinna mig.
... gärna får den också vara vacker. Man ska tycka om sin anteckningsbok (s. 57). Minä rakastan muistikirjojani, tosin en koskaan kirjoita kuulakärkikynillä koska myös kynän täytyy olla kaunis ja inhoan kuulakärkikyniä. Käytän paljon täytekyniä ja muunlaisia mustekyniä, ohutkärkisiä huopakyniä. Ainoa ongelmani muistikirjoissa on se, etten ehdi käydä kirjoittamiani asioita niin paljon uudelleen lävitse että muistiinpanoista olisi minulle välitöntä hyötyä. Ainoastaa museoissa esineistä ja teksteistä tekemiäni merkintöjä käytän säännöllisesti. Mutta ehdin kait sitten myöhemminkin. 

Inspiroiduin siis kohtalaisesti ja suosittelen Mazzarellan kirjaa kaikille, niillekin jotka eivät ole koskaan edes harkinneet omasta elämästä kirjoittamista. Taakseen katsominen, myös omien vanhempien, isovanhempien tai muiden sukulaisten elämään kurkistaminen voi auttaa ymmärtämään sitä, mitä itse on ja miksi on sellainen kuin on. Omaelämäkerrallinen kirjoittaminen voi olla myös terapeuttista, vanhoja kipupisteitä parantavaa ja menneisyydessä syntyneitä tukoksia avaavaa.
Jos jotain saisi toivoa, toivoisin kirjaan jonkinnäköisen luettelon niistä kirjoista ja artikkeleista, joista Mazzarella kertoo. Suurimman osan tietysti löytää kirjastojen tietokannoista, mutta esim. Joan Acocellan esseestä Blocked Mazzarella ei mainitse missä ja milloin se on julkaistu (The New Yorker). Onneksi googlaaminen auttaa nykyään tähänkin :).
Myös Jussi Aro rakasti muistikirjojaan.

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että luit Mazzarellan kirjan ja se inspiroi Jussi Aro -projektia. Toivottavasti löydät sille tarpeeksi aikaa muiden töiden lomassa. Ihana tuo Pariisissa otettu kuva, niin komea taustakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin 25 vuotta myöhemmin seisoin äitini kanssa juuri samalla paikalla ja kuvakin taisi tulla otettua :). Hotellimme oli tuossa lähellä.

      Poista
  2. Voi, olisi mielenkiintoista lukea isäsi elämäkerta! Olen lukenut hänestä Miten minusta tuli tohtori -kirjasta ja ihastelin, miten paljon hän pääsi väitöskirjaansa tehdessään näkemään maailmaa. Sen täytyi olla hänen ikäluokassaan aivan poikkeuksellista. Hänen omista kirjoituksistaan välittyi myös valtavan sympaattinen kuva ihmisestä, joka pohti paljon asioita. Mitähän kieltä tuossa hänen muistikirjassaan on? Se näyttää arabialta, mutta saattaa olla jotain vieläkin eksoottisempaa?
    Koska olen itsekin tutkija, koen myös saavani inspiraatiota toisten tutkijoiden vaiheisiin tutustumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa Ellen, että pidit "Assyriologiksi olosuhteitten pakosta" (minun käsialaani, paitsi sitaatit) -- lisää on luvassa, mutta kuten postauksessani totesin, on tämä kirjaprojekti nyt ollut pahasti sivuraiteilla. Innostuksesi luo minuunkin nyt uutta energiaa, kiitos!
      Jussi Aro ei matkustanut ylenmääräisen runsaasti, kyllä monet tuohon aikaan matkustivat jo enemmän. Lähi-itään hän pääsi ensimmäisen kerran vasta 37-vuoden iässä ja kaikki matkat olivat lyhyehköjä. Itse olen jo seuraavan sukupolven edustajana ollut reissussa ja Lähi-idässä paljon enemmän.
      Kuvan muistikirjaan on kopioitu sanoja saksa-arabia akselilla.

      Poista
    2. Mukavaa, jos onnistuin tsemppaamaan! Sitä aina välillä tarvitsee itse kukin. Sanottakoon vielä, että olen aina ihmetellyt ja ihaillut muinaistutkijoiden kykyä oppia eri kieliä. Kielentutkijana olen nimittäin kiinnostunut mm. kielenoppijoiden ns. "elämäkerroista"...

      Poista
    3. Kielentutkijoiden oppimisprosessit ovat oikeasti supermielenkiintoisia -- sen verran voin paljastaa, että Jussi Arolla oli "autistinen" muisti, ie hän saattoi lukea sanakirjoja ja muisti heti lukemansa. Hän myös kopioi kielioppeja omiin muistikirjoihinsa & yritti aina rekonstruoida esim. eri indoeurooppalaisia kieliä sen perusteella äännelakien perusteella...

      Poista
    4. Oi, menen aina ihastuksesta sanattomaksi, kun kuulen näistä poikkeuksellisten näkömuistin omistajista! Itse voin vain haaveilla sellaisesta, vaikka itsekin olen ennen kaikkea visualinen oppija. Monta kertaa vaikuttaa siltä, että poikkeuksellisen lahjakkaat kielenoppijat hakeutuvat nimenomaan muinaisten kielten pariin.

      Poista
    5. Olosuhteiden pakosta muinaiskieliä :). Eniten Jussi Aro oli kyllä kiinnostunut nykyarabian eri murteista ja puhuikin esim. Libanonin murteita. Siis elävä kieli ja niiden puhujat, heidän tarinansa, sananlaskunsa ja vitsinsä.

      Poista