Olen useammassakin postauksessa tainnut kertoa assyriologin tavoista ainakin sen, että olen kaunokirjallisuuden suhteen aika rajoittunut lukija ja jos jokin kirja ei miellytä, jätän sen surutta kesken. Toisinaan on kuitenkin terveellistä ja avartavaa lukea kirja, jota ei "normaalisti" olisi koskaan ottaneeksi kirjakaupassa edes käteensä. Matti Laineen Merkitty mies (Paasilinna 2014) on juuri sellainen dekkari, joka esimerkiksi kantensa puolesta ei houkuttele tai puhuttele minua lainkaan. En todennäköisesti olisi edes valinnut sitä siinä tapauksessa, että hiihtomökillä olisi lukeminen päässyt pahasti loppumaan kesken, eikä laajennetun perheen yhteisessä kirjahyllyssä nököttäisi lukemattomana kuin juuri tämä, ylen harmaakantinen opus. Siinä tapauksessa veikkaan, että olisin lukenut jotain iPadiltäni (viimeinen hätävara :) ).
Niin, tässä dekkarissa ei ole mitään muinaistutkimukseen liittyvää, ei Italian tai Turkin aurinkoa eikä herkullista ruokaa. Ei Herodotosta tai Tacitusta lukevaa poliisikomisariota. Nyt kuitenkin kävi sillä tavalla, että eräs Akateemisen Kirjakaupan vanhoista työkavereistani löysi minut kesällä runsaan 20 vuoden jälkeen paljon parjatusta FBstä. Kaisa Haatanen toimii nykyään Paasilinnan kustannuspäällikkönä ja kutsui minut Laineen uusimman dekkarin julkkareihin Dubrovnik-baariin, jotka pidettiin pari päivää sitten. Sieltä sain mukaani myös kirjan, jolle päätin antaa mahdollisuuden ja jota luin koukuttuneena jo kotimatkalla bussissa. Tarina vei mennessään.
Merkitty mies oli positiivinen lukuelämys. Päähenkilönä ei ole omissa henkilökohtaisissa ongelmissaan rypevää poliisia vaan rikolliseksi ajautunut jääkiekkolupaus Elias Vitikka. Vitikka seikkailee jo Laineen edellisessä dekkarissa Pahojen miesten seura (Gummerus 2012), siinä ilmeisesti kerrotaan se, miten hän ajautuu helsinkiläiseen alamaailmaan (pitänee jossain vaiheessa myös lukea). Tarina ei ole sinänsä monimutkainen tai mitään loistavia oivalluksia täynnä, mutta on silti rakennettu taitavasti ja nyt käytän tätä jo kliseeksi muodostunutta ilmaisua: pitää otteessaan. Itse kuitenkin arvasin suurimman pahiksen henkilöllisyyden juuri ennen kuin Laine paljastaa sen lukijoille -- saattaa olla, että Laine tarkoituksellisesti tähtää siihen, miellyttävään oivallukseen. Henkilökohtaisesti olisin kenties kuitenkin toivonut sitä, että pakka olisi kääntynyt totaalisesti ympäri, minut olisi vielä kerran yllätetty. Lopussa luodaan silmukoita seuraavalle jännittävälle episodille Vitikan elämässä.
Pidin kovasti Laineen tavasta olla kuvaamatta ihmisiä joko hyvinä tai pahoina. On totta, että tässä maailmassa tilaisuus tekee varkaan, mutta vielä useammin yksilö voi joutua niin pahaan ahdinkoon, että lainkirjain ei ole se ensimmäinen asia, mitä tulee ajatelleeksi. Mitä tapahtuu niille urheilijoille, jotka eivät saavuta huippua ja miljoonatuloja? Vitikka kuvataan myös mieheksi, joka jossain sopukassaan kuvittelee, että muut ihmiset pääsääntöisesti elävät mielenkiintoisempaa ja rikkaampaa elämää.
Tuntui että kulman takana, naapuripöydässä, toisessa kaupungissa, aina siellä missä hän ei ollut, oli meneillään jotain aisteja kiihottavaa ja arvokasta, jotain ainutlaatuista, josta hän jäi ikuisesti paitsi (s. 79). Älä Vitikka välitä, niin minustakin useimmiten tuntuu...
Merkityssä miehessä henkilöt kulkevat myös moraalisesti harmaalla alueella, siellä minne virkavalta ei millään tavalla voi ulottaa kättään. Ja Vitikalla on unelma. Unelmat ovat tärkeitä!
Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua kuvataa tarkasti -- kadut, tiet, talot, ravintolat ja liikkeet ovat pitkälti oikean nimisiä ja tunnelma autenttinen. Jopa Espoonlahden kupeessa sijaitseva Katajatie on oikeasti olemassa, tiedän sen kun itse asun samalla alueella. Näin lukija paikat tunnistaessaan eläytyy juoneen ja muodostaa mielessään realistiset kulissit tapahtumille. Pääkaupunkiseudun miljöön dokumentointi tälläkin tavalla on tärkeää historiallisen ajankuvan kannalta, tämä on se kaupunki jossa asumme ja hengitämme.
Merkitty mies on oiva kumppani moneen tilanteeseen -- torjuu tylsyyttä, tempaa mukaansa (taas tällainen klisee...), viihdyttää ja innostaa. Eilen esitelmän hahmottelu hetitologikongressia varten sujui huomattavasti hauskemmin ja itse asiassa tehokkaamminkin kun luin aina välillä kappaleen tätä oivaa dekkaria...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti